|
kirjaudu sisään :: |
|
»etusivu
arkisto
asiaa fanfictionista
sivusto |
Ainoa elossa kirjoittanut Kookkari [palaute - 8]
A/N: Betanani toimi Sirpu. Sydämelliset kiitokset hänelle. Tämä on ensimmäinen ficcini ja toivoisin palautetta. Olen julkaissut tämän ficin jo FinFanFunissa, mutta en saanut paljoakaan palautetta, jota toivoisin suuresti. Ainoana elossa Istun pimeydessä. Yksin. Menneisyyden haamut piirittäen minua. Ystävieni haamut. Kerran meitä oli neljä. Neljä hyvää ystävää. Me tapasimme koulussa. Siitä asti olimme erottamattomat. Jaoimme toistemme salaisuudet. Pidimme toistemme puolia. Autoimme toisiamme. Meitä oli neljä. James, Sarvihaara, aina pilailemassa. Sirius, Anturajalka, oli ainainen rasavilli. He olivat parhaat ystävät. He olivat aina yhdessä. Peter, Matohäntä, yritti pysyä Jamesin ja Siriuksen vauhdissa. Sitten olin minä, Remus, älykkö, hiljaisin, Kuutamo, ihmissusi. Olisin voinut kuolla heidän puolestaan. Tarkoitan sitä, jok’ikisen. Pimeyden voimat nousivat. Valmistuimme koulusta. Lähdimme taistelemaan pimeyden voimia vastaan. James meni naimisiin. Hän sai pojan, Harryn. Olimme edelleen erottamattomat. Sitten se tapahtui. Miksi luulin, että kaikki jatkuisi kuten ennenkin? Yksi meistä kuoli. Peter, Matohäntä. Hän kuoli, kun kertoi ensimmäisen kerran Voldemortille tietoja. Hän kuoli, kun liittyi Kuolonsyöjiin. Hän kuoli, kun kavalsi Jamesin Voldemortille! Seuraavaksi kuoli James. Hän kuoli Peterin tekojen seurauksena. Peterin tekojen seurauksena myös Jamesin vaimo, Lily, kuoli. Harry jäi orvoksi ja hän kasvoi jästien kodissa, Sirius lähetettiin syyttömänä Azkabaniin ja... Edes yksi hyvä teko Peteriltä. Voldemort kukistui. Mutta millaisilla uhrauksilla. Vuosia kului. Harry kasvoi. Minä vanhenin. Sirius virui Azkabanissa. Voldemort nousi takaisin valtaan. Sitten yllättäen. Ilman mitään varoitusta. Sirius kuoli. Hän oli saanut kestää niin paljon. Istunut syyttömänä Azkabanissa. Ollut karkumatkalla. Ollut teljettynä neljän seinän sisään. Juuri, kun oli saanut olla kummilapsensa, Harryn elämässä osallisena. Juuri silloin Sirius kuoli. Bellatrix, eräs kuolonsyöjistä murhasi hänet. Peter miksi? Oi miksi... Miksi sinun piti kavaltaa James? Olisin kuollut puolestasi. Me kaikki olisimme. Oi James! Miksi sinun piti kuolla? Miksi? Tiesit etten osaisi huolehtia Harrysta kuin sinä! En edes Siriuksen kanssa! Voi Sirius! Miksi sinä jätit minut yksin? En pysty huolehtimaan Harrysta yksin. Kuinka pidän hänet kaukana Voldemortista? En pysty siihen. Kyllä minä tiedän, että Harryn kohtalo on kukistaa Voldemort! Sano edes miten voin auttaa häntä valmistautumaan! Et pysty. Olet kuollut... Kerran meitä oli neljä. Enää meitä on vain yksi. Vain minä. Te kuolitte yksitellen jättäen minut yksin. Teidän kaikkien kuolemalla on yksi ainut yhteinen tekijä. Kaikki teidät tappoi jollain tavoin Voldemort. Ovi avautuu. Pieni valonkajo pääsee tunkeutumaan huoneeseen karkottaen pimeyttä. Oven raosta kurkistaa naama. Naama kuuluu Pojalle Joka Elää, ainoalle toivollemme. James! Minä lupaan pitää Harryn turvassa Voldemortilta niin kauan kuin se on mahdollista. Kuolen auttaessa Harrya tai rauhassa Voldemortin kukistumisen jälkeen. Nousen ylös lattialta ja kävelen ikkunan eteen. Vedän verhot pois ikkunan edestä. Olin väärässä. Te kaikki elätte jossain. James, Sarvihaara, sinä elät Harryssa. Sirius, rakas Anturajalka, sinä elät minun ja Harryn muistoissa. Ja Peter, Matohäntä, sinä elät minun muistoissani. Avaan sädekaihtimet ja annan päivänvalon tulvia sisään huoneeseen. Kirkkaan, puhdistavan ja polttavan päivänvalon. |
| Näillä sivuilla olevat tarinat perustuvat JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden tekijänoikeudet kuuluvat mm. Bloomsbury Booksille, Scholastic Booksille, Raincoast Booksille ja Warner Bros. Inc:lle. Suomenkieliset käännösoikeudet omistaa kustannusosakeyhtiö Tammi. Sivusto pohjautuu eFiction-scriptiin. |