|
|
|
|
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tampere, Pakkahuone 25.1.2003
Kuvat ja teksti: Fleury
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tampere, Pakkahuone 25.1.2003
Kuvat ja teksti: Fleury
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
Kankaanpää 17.1.2003
Keikka ovet avattiin 20.00 jolloin tytöt juuri lopettelivat soundchekkiään. Jonoa tuolloin noin 20-30 metriä ulkona.(Koko
keikalla luultavasti noin 500 600, mut vaikea arvioida aika iso halli). Keikka alkoi 22.00. lava oli todella hyvä ja yleisön
pääsy ihan lavan eteen estetty aitajuoksussa käytettävillä aidoilla. Järjestys säilyi melkein moitteettomasti hanskassa koko
keikan ajan ja yleisö muutenkin tosi asiallista.
Lentoon biisi aloitti keikan niin kuin aina aiemminkin. Tytöt spiikkaili kaikki biisit siististi paljon enemmän kuin aiemmin
ja hyvä pössis säilyi koko keikan. Suskin sooloo ennen on tullut jo pikkasen tavaksi Funkata Susanna Susanna - Jennin aloittamana.
Ja tiedättekö sellaista kasvia kuin takiainen aloitti Jenni oman soolonsa
Pitäiskö mun tietää ja Jokotaita ennen oli kans
hyvät alustukset. Bändin pojat esiteltiin kans tällä kertaa hyvin=)
Kuvat ja teksti: Fleury
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
Kankaanpää 17.1.2003
Kuvat: Fleury
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
|
|
Alavus 27.12.2002
Kuvat: Fleury
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
Copacabana 14.12.2002
Kuvat: Fleury
|
|
 | |
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
Itäkeskus, Helsinki 30.11.2002
Tänä syksynä huimaan lentoon noussut popstars-yhtye Gimmel kiersi kolmen päivän ajan Suomea tapaamassa fanejaan. Suosio oli
uskomaton ja tiukasta aikataulusta huolimatta tytöt ehtivät kirjoittaa yli 10 000 nimmaria fanikortteihin, levyihin, päiväkirjoihin,
julisteisiin, reppuihin, käsiin, poskiin jne. Turussa, Tampereella, Vaasassa, Jyväskylässä ja Helsingissä tyttöjä oli saapunut
katsomaan valtava joukko eri ikäisiä Gimmel-faneja. Anttila tavaratalojen kanssa 28-30.11. järjestetty nimmarikiertue sujui
järjestelyiltään hyvin ja ainoa miinus oli se ettei nimmareita ehditty vierailujen aikana jakaa suuren yleisömäärän vuoksi
kaikille halukkaille.
Päätöstapahtuma lauantaina Helsingin Itäkeskuksen Plazalla oli houkutellut Suomen suurimpaan kauppakeskukseen ennätysyleisön
yli 10 000. Jenni, Suski ja Ushma esiintyivät huumaavan yleisömeren edessä kolmen kappaleen verran (Lentoon, Etsit muijaa
seuraavaa ja Roviolla) ja jakoivat sen jälkeen 1.5 tuntia nimikirjoituksia.
Gimmel
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
|
Kämp Gallerian H&M 30.10.2002
Gimmelin avauskeikka oli 30.10 Helsingin Kämp-Galleriean H&M:llä n. klo 17 alkaen. Yleisöä oli paikalla n. 2000 ja myymälän
ovet jouduttiin sulkemaan 10 minuuttia ennen esitystä, koska väkeä ei enää mahtunut sisälle. Gimmelin tytöt aloittivat tulevan
levyn nimikkobiisillä "Lentoon", joka sujui mallikkaasti. Sitten, kuten Ushmakin kertoi, oli vuorossa myös leiriläisille tuttu
biisi eli tietenkin tyttöjen ensimmäinen sinkku "Etsit muijaa seuraavaa". Katsojat olivat jo innoissaan ja lauloivat mukana.
"Ettei meininki olisi liian kilttiä" sanoi Jenni kolmannesta ja samalla viimeisestä laulusta, jonka tytöt esittivät eli "Roviolla".
Viiden minuutin paussin jälkeen jakoivat tytöt nimmareita käsiin, kortteihin, sinkkuihin, papereille... Halukkaita oli paljon,
joten kiitokset tytöille, koska jaksoivat jakaa nimmareita pari tuntia kaikille halukkaille. Yhteiskuviin tytöt suostuivat
ja he rupattelivat myös fanien kanssa.
|
|
|
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|